

Sotkamo - Vuokatti alueen vesistöjen joukkoon mahtuu myös viehekalastajien toiveiden mukaisesti hoidettuja virkistyskalastuskohteita. Vaikka Kainuun järvissä on erinomaiset ja monimuotoiset kalakannat viehekalastajien ulottuvilla, tarjoavat virkistyskalastuskohteet mukavan vaihtoehdon viehekalastukseen. Näissä virkistyskalastuskohteissa lohikaloista kirjolohi ja taimen ovat pääsääntöiset saaliskalat.
Vesialueiden kestävän käytön periaatteen mukaan, kalaveden käytön ja hoidon suhteen, tehdään yhteistyötä myös paikallisen kalastusalueen kanssa. Kalastusalue on lakisääteinen yhteistyöelin, joka edistää toimialueensa kalataloutta.

Kirjolohi on terhakka ja mieleinen vastus viehekalastajalle.
Monen kalamiehen ja -naisen ensimmäinen "kosketus" lohikalaan tapahtuu juuri näissä hyvin hoidetuissa virkistyskalastuskohteissa. Ei pelkästään siksi että kalapaikoille on helppo pääsy, vaan myöskin runsaan kalakannan vuoksi.
Virkistyskalastuskohteiden välittömästä läheisyydestä löytyvät kaikki palvelut.
Virkistyskalastuskohteissa kalastavalla on aina oltava ko. kohteessa kalastamiseen oikeuttava kalastuslupa. Lisäksi, jos on 18-64 -vuotias ja harrastaa muuta kalastusta kuin pilkkimistä tai onkimista, on suoritettava valtion kalastuksenhoitomaksu.
Kalastuslupia myyvät:
Valtion kalastuksenhoitomaksu, Metsähallituksen valtakunnallinen viehelupa, läänikohtainen viehelupa sekä jokamiehen ongita- ja pilkintäoikeus eivät oikeuta kalastamaan näissä virkistyskalastuskohteissa.
Ilman lupaa kalastavilta on kalastuksenvalvojalla oikeus takavarikoida kalastusvälineet. Lisäksi Troplan nostaa aina kanteen luvatta kalastajia kohtaan paikallisessa käräjäoikeudessa.
Lisätietoja virkistyskalastuskohteista viereisistä linkeistä, sekä yhteystiedoista.